Uudet puitteet
Tallin väki muutti uusiin, suurempiin ja käytännöllisempiin tiloihin kesällä 2012. Näin saimme lisää tilaa hevosharrastukselle ja yksityisiäkin mahtuu talliin entistä enemmän. Täytyy kyllä myöntää, että vaikka olen aina vannonut ettei meillä maneesia tarvita, niin kyllä se silti parantaa mukavuutta kummasti silloin, kun taivaalta sataa pieniä mummoja tai pakkasta on enemmän kuin sormet kestävät. Ainoastaan suuren alueen siistinä pitämisessä on välillä vaikeuksia, mutta hei - eihän sitä aivan täydellisiä tarvitse olla. Jos ei jaksa tuijottaa pölypalloja vintin nurkassa, voi lähteä monipuolisiin maastoihin haukkaamaan raitista ilmaa ja tuulettumaan kesä- ja syyskäytössä olevalle maastoesteradalle.
Ansakuja sijaitsee virtuaalisessa Suomessa, jossa naapuritallinamme toimii Hukkasuo. Ratsutilan rakennukset henkivät kotoisaa tunnelmaa, kivinavettaan rakennettua punaseinäistä päätallia on laajennettu kahdella pienemmällä tallirakennuksella. Yhteensä karsinoita tallialueelta löytyy 30 kappaletta, jonka lisäksi halutessaan hevosia voi asuttaa myös pihattoon. Osa karsinoista on aina tyhjänä sairastapauksia ja vierailijoita varten.

Tilukset meille vuokraa Hiekan tallin Jenni, jota kiittäminen kuuluu myös upeista esittelykuvista - kiitos vielä kerran.
Päätalli
Päätalli, jota myös joskus navettatalliksi kutsutaan on nimensä mukaan entisestä navetasta remontoitu, mutta nykyisessä käytössään erittäin toimiva rakennus. Täältä löytyy 18 tilavahkoa karsinaa, pesuboksi sekä siistit säilytystilat rehuille ja varustehuone. Varsinkin varusteiden järjestyksestä Aatsi on erittäin tarkka, joten suitset kannattaa niputtaa huolellisesti ja huovat laittaa kuivumaan omille paikoilleen. Tuoreen kahvin tuoksua kannattaa seurata vintille, sillä sinne on hoitajien aloitteesta remontoitu rento oleskelutila, josta löytää useimmiten pari huonompia töitä välttelevää hoitajatyttöä juoruamasta ja keittämästä kahvia. Päätalliin kannattaa myös hakeutua, jos olet hukassa tai etsimässä tekemistä - sitä löytyy aina!

Yksityis-/maneesitalli (pohjapiirros)
Nykyään maneesitalliksi kutsutusta rakennuksesta löytyy kuusi naftimpaa karsinaa, jotka soveltuvat pienikokoisille hevosille tai poneille. Myös nuoria hevosia ja vierailijoita on tänne majoitettu tarvittaessa, joten monikäyttöinen rakennus kyseessä. Samat varustelut kuin muissakin talleissa, plussana Ikeasta hankitut lukittavat rullakaapit varusteille. Hyvä kulku maneesiin. Tilan emäntää himottaisi tehdä tallin seinään aukko ja remontoida tästä aktiivitalli, josta hevosilla olisi vapaa kulku karsinasta viereiseen tarhaa.

Pikkutalli
Tämä rakennus on pieni, pihan toisella puolella paikkaansa pitävä tallirakennus. Tallissa on pienestä tilasta huolimatta hyvin tilaa varusteille ja pesukarsinakin ihme kyllä löytyy, tosin lämmintä vettä ei pikkutalliin syystä tai toisesta enään tule. Voisi luulla, että eristyksissä olevaan pikkutalliin sijoitetettaisiin ne hevoset, jotka ovat "sekopäitä, hermoheikkoja tai muuten vain erityistapauksia", mutta ei - aivan normaaleja kaviokkaita täältäkin löytyy.

Karsinalistasta voit tarkistaa, mistä löytyy minkäkin hevosen asuinpaikka. Vapaita karsinoita saa käyttää vapaasti tilapäisessä käytössä, mutta pihattolaumoihin ei saa viedä uusia hevosia ellei siitä olla erikseen sovittu.